Järjestimme kesähuvilan naapureiden kanssa viime viikonloppuna Kaitafilmifestarit. Ajatus tapahtumasta oli jo pitkään pyörinyt mielessäni ja vihdoin siitä tuli totta!

Äitini osti Pariisista vuonna 1954 kaitafilmikameran. Hän oli isäni kanssa kiertämässä Eurooppaa autolla, menivät tällä samaisella reissulla salaa naimisiinkin. Kaitafilmikamera oli uusinta tekniikkaa, Pathe´ Webo, joka kuvasi 9,5 mm Pathe´filmille. Kyseinen filmiformaatti oli suosittua Keski-Euroopassa aina 1960-luvulle asti. Suomesta 9,5 mm filmiä oli äitini mukaan vaikea saada.

Euroopan matkan lisäksi kaitafilmikameralla taltioitiin ahkerasti lapsia kesähuvilalla 1950-60 luvuilla. Esimerkiksi vanhimman sisareni useat heinäkuiset syntymäpäiväjuhlat ovat tallentuneet filmille. Naapurin lapset leikkivät pihalla ja pulikoivat järvessä. Sisareni muistavat että piti usein poseerata, tehdä hauskat asiat uudelleen ja uudelleen että äiti saa ne filmille. Itsekin muistan että leikkejäni seurattiin usein surisevan laitteen kanssa.

Viisi vuotta sitten äitini antoi minulle laatikollisen keksirasioihin säilöttyjä kaitafilmikeloja ja pyysi että teetäisin niistä ”kopiot”. Digitoiminen oli hänelle vieras sana, mutta asian ydin oli selvä. Hänelle oli erittäin tärkeää, että kaitafilmien sisältö jää talteen, eikä häviä hajoavien filmirullien myötä.

Selvittelin asiaa useamman kuukauden ja lopulta löysin firman, joka digitoi tätä harvinaista filmikokoa. Vein laatikon MTV3 studion alakerrassa sijaitsevaan filmipalveluun ja niitä operoitiin siellä reilun viikon ajan. Loppulasku oli suuri, mutta äitini oli iloinen; muistot ovat tallessa. Ehdimme katsoa filmejä läpi useita kertoja äidin kanssa ennen hänen kuolemaansa 2016.

Vihdoin tänä syksynä sain editoitua kesähuvilalta kuvatuista pätkistä yhtenäisen 30 min. elokuvan. Kaitafilmipätkien lisäksi joukossa oli paperikuvista otettuja stillkuvia, etenkin 1930-luvulta kesähuviloiden alkuajoilta, kun isäni oli vielä pikkupoika.

Kaitafilmifestarit pidettiin muutama portti meiltä eteenpäin, naapurhuvilalla Villa Lähde, joka kuului Särkijärven kesähuvilayhteisöön. Festariväkeä oli naapuruston kesäasukkaat useassa polvessa. Vanhin osallistuja oli yli 90-vuotias isäni pikkuserkku Raili ja nuorin naapurin viidennen polven kesänviettäjä, 2-vuotias pikkupoika. Tarjoilut toimme paikalle nyyttärimeiningillä ja herkullista syötävää olikin yllinkyllin!

Oli mielenkiintoista kuulla tarinoita jopa 80 vuoden takaa. Kaikilla meillä oli oman sukupolven kesämuistot samasta paikasta. Monet asiat olivat säilyneet samoina, moni asia toki muuttunutkin. Vaatteita ja leluja, jotka edelleen ovat käytössä, bongattiin filmeistä.

Ilmeni, että muillakin perheillä oli kuvattuja kaitafilmejä komeroissaan, jotka odottivat digitoimista. Äitini kamera taisi olla huvilayhteisön ensimmäinen, sitten filmausbuumi levisi naapureihinkin ja kaikki hankkivat kaitafilmikamerat. Samanlaisia koko yhteisön yhteisiä harrastuksia oli myöhemmin mm. optimistijollailu ja virvelöinti. Toivottavasti tulevina vuosina saadaan lisää kaitafilmejä katsottavaksi ja voidaan järjestää uusia kaitafilmifestareita!

Erityisen iloinen olin siitä, että myös nuorisoa oli paikalla kuulemassa ja näkemässä muistoja. Menneisyyden ymmärtäminen on aina tärkeää tulevaisuuden rakentamiselle.

Suosittelen lämpimästi vanhojen valokuvien ja filmien yhteisöllisiä katseluiltoja kaikille!