1950-luku

Villa Atriumin valmistuminen kolmessa vaiheessa 

Isovanhempani ostivat kesämökkitontin ”Kytömäki” vuonna 1931 Kirkkonummen kunnasta, järven rannalta. Hirsimökki valmistui keväällä 1933  tontin korkeimpaan kohtaan.

1950-luvun alkuvuosina arkkitehtiopiskelija isäni rakensi rinteen alle, lähelle rantaa oman pienen mökkinsä. Muutama vuosi myöhemmin, kun perhettä syntyi, rakentui  lomahuvila Villa Atrium pikkumökin viereen vuonna 1956. Huvilarakennusta laajennettiin parin vuoden jälkeen.

Tämän sivun tekstissä kerrotaan Villa Atriumin kolme rakennusvaihetta 1950-1960 -luvuilla.

 

 

 

 Ensimmäinen vaihe: Villa D´allergia

 

Saunakamarissa asuminen kesäisin alkoi kyllästyttää isääni Pekkaa. Päästyään opiskelemaan Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolle (Polyteekkiin, kuten hän opinahjoaan kutsui) 1947 hän alkoi suunnitella oman pienen mökkinsä rakentamista rannan läheisyyteen. Ihanteena oli tuolloin sodanjälkeinen romantiikka, 1940-luvun ”förtitalismi”. Roiskerappaus, liuskekivi, pyöreä hirsi ja tiilikatto olivat muotia.

Nuori arkkitehtiopiskelija ihaili kovasti arkkitehti Aarne Erviä. Hauskaa sinänsä, sillä Ervin toimistossa toimi tuohon aikaan harjoittelijana eräs toinen nuori arkkitehtiopiskelija, Aino (äitini). Pariskunta tapasi noihin aikoihin Polin arkkitehtiosastolla.

Pekka itse toimi harjoittelijana  Salmio-Toiviainen & Toiviaisen arkkitehtitoimistossa ja häneen teki lähtemättömän vaikutuksen Toiviaisen pariskunnan itselleen suunnittelema kesämökki Vihdissä. Mökki oli tyyliltään karjalainen kesäpirtti, Pekan mielestä se muistutti Ruoveden Kalelaa. Piirustukset ja suunnitelmat valmistuivat noihin aikoihin ja hän pääsi käymään paikan päällä keskeneräisessä mökissä vuonna 1950.

Isäni merkitsi mökin paikan entisen perunapellon laitaan, tontin reunalle lähelle rantaa. Hän rakensi kokonaan itse oman esikoisluomuksensa. Rakennustarvikkeista oli tuohon aikaan kova pula, niiden perässä piti ajella pitkiäkin matkoja. Yksi hyvä kauppa löytyi Vihdin Otalammelta, se oli säästynyt uudisrakentajilta ja Pekka sai haluamansa sementin, naulat ja helat. Lautatavaraa löytyi omasta takaa jonkin verran, silti lisää piti etsiä käytettynä. Muistiinpanojen mukaan Pekka osti Palojärven kartanostakin lautoja: ”Kuulin Palojärvellä puretusta ladosta ja ostin sen lautoja pitkän neuvottelun jälkeen. Ne ovat leveitä, kanttaamattomia muistaakseni ja punamullalla maalattuja, niitä on sen mökin ruodelaudoituksena ja ehkä muuallakin, mutta ei kai näkyvissä.”

Pikkumökin persoonallisen ulko-oven Pekka rakensi opiskelijaystävänsä Eero O. Karin (kutsuttiin Okariksi) kanssa. Takan hän muurasi itse ajan muodin mukaisesti hyvin matalaksi (ja epäkäytännölliseksi). Idea rannanpuoleiseen kaltevaan ikkunaan oli peräisin tanskalaisista huviloista. Kaltevuus esti häiritsevän valon heijastuksen, eikä ikkuna likaantunut helposti.

Pikkumökki, Villa D´allergia valmistui syksyllä 1950. Rakennus sai kummallisen nimensä mystisen allergian mukaan, joka parani itsestään rakennusurakan jälkeen. Myöhemmin pikkumökkiä alettiin kutsua ”Mummikseksi”, sillä mummini (äidinäitini) asui kesäisin siellä tullessaan kesähuvilalle kylään.

 

 

Villa D`allergian ulkoapäin
Villa D´allergian pieni kuisti

Äitini nimi ilmestyi vieraskirjaan heti seuraavana keväänä. Nuoripari avioitui Euroopan matkalla Pariisissa vuonna 1954 ja vanhin sisareni syntyi kesällä 1955. Vauva tuotiin kapalossa suoraan sairaalasta pieneen mökkiin järven rannalle. Se ei ollut ehkä kovin järkevää, sillä äitini sai pahan tulehduksen ja oli huonossa kunnossa. Silti mökillä pysyttiin. Isäni kertoi kantaneensa itkevää vauvaa öisin nurmikolla ja suunnitelleen samalla mökin jatko-osaa.

 

Toinen vaihe: Atriumpiha

 

Villa Atriumin arkkitehtuurin suurin innoittaja on ollut varmastikin nuorten arkkitehtien suuresti ihailema Alvar Aalto, kävihän hän välillä Polyteekissa luennoimassa opiskelijoille.

Alvar Aallon suunnittelema Villa Mairea, modernistisen arkkitehtuurin suunnannäyttäjä,  oli valmistunut jo vuonna 1939. Sitä tutkittiin ja ihannoitiin varmasti, olihan se arkkitehtuuriltaan hyvin moderni aikakautensa rakennus.

Myös Aallon itselleen suunnittelema Muuratsalon kesähuvila, ns. koetalo on innoittanut nuoria arkkitehtejä omiin kokeiluihinsa. Aallon koetalo valmistui sopivasti vuonna 1952, juuri ennen Pekan suunnitelmien hahmottumista.

 

Atriumpihan laatoitus.

Isäni muistelee omaa kokeiluaan: ”Niihin aikoihin Alvar Aalto kokeili erilaisia tiilikompositioita Muuratsalon huvilassaan ja silloin purettiin Mannerheimintien hienoja uusrenessanssirakennuksia. Yhdistin nämä kaksi asiaa ideassani.

Kun Mannerheimintieltä purettiin ne Höijerin suunnittelemat talot Kalevankadun kulma ja viereinen, olin heti paikalla. Purkausurakoitsija oli iloinen kun joku vei kamaa pois hänen tieltään. Keräsin tietysti ehjiä kipsiornamentteja ja sitten porrashuoneitten kerrostasojen mosaiikkilaattoja. Kävin parin viikon ajan päivittäin ja lastasin autoon. Mökillä pesin kipsit järvessä ja hakkasin turhan betonin laatoista.”

 

”Ne sisäpihan laatat ovat siis käsintehtyä marmorimosaiikkia porrashuoneesta 1880-90 luvuilta, tuhansien ihmisten kuluttamia”

 

Toinen inspiraation lähde, jonka isäni mainitsee teksteissään koskien Villa Atriumin suunnittelua, on Jørn Utzonin Holten ”ketjutalo”. Tanskalainen arkkitehtuuri ja design kiinnostivat vanhempiani kautta vuosikymmenien.

Kuuluisien arkkitehtien sisäpihakokeilut innoittivat siis kokeilemaan omaa atrium-ratkaisua. Pekka kirjoittaa muistelmissaan: ”Aloin kehitellä sisäpiha-ajatusta, kun jotain oli valmiina tein pahvista pienoismallin, jossa saattoi kokeilla auringon siirtymistä pihalla, kun asetti sen oikeaan asentoon pihalle. Nythän tämän voisi tehdä tietokoneella, silloin oli pakko kokeilla luonnossa.” Sääli ettei pienoismalli ole säilynyt ehjänä.

 

 

Suunnitelmia atriumista

             

 

Isäni kertoo muistelmissaan tutkineensa paljon Alvar Aallon suunnitteleman Säynätsalon kunnantalon istuntosalin kattorakennetta, jossa ikään kuin kaksi kouraa avaavat sormensa kannattamaan kattoa. Tämä inspiroi kehittämään jotain erikoista atriumpihan kattoon.

 

”Siihen tuli neljän pilarin sijasta kaksi ristinmuotoista, jotka kannatavat vaakasuoria kattotuolien vetopuita. Liitokset on pulteilla ja puiden välissä hammasreunaiset metallilaatat”.

Atriumpihan palkit                 Atriumpihan palkit

 

 

 

Tilan tarve oli olohuoneelle, makuusopille, keittiölle ja työhuoneelle. Nämä sisätilat sijoitettiin atriumpihan ympärille. Tärkeää oli yhdistää eri tilat yhtenäisiksi, niin että sisätila jatkuu luontevasti ulos ja päinvastoin. Olohuoneesta aukeavat lasiovet sisäpihalle, välissä on vain matala kynnys. Samoin vastapäätä sijaitsevasta työhuoneesta. Lasiovissa päätettiin testata uutta ikkunarakennetta, lämpölasia.

 

”Oli tullut yksi uusi ikkunarakenne, lämpölasi”

 

”Siinä on kaksi lasia liimattu välilistalla toisiinsa ja väliin ahdettu jotain kaasua kondension estämiseksi. Tällä päästiin kaksista erillisistä pokista. Luulen että idean löysi ulkomailta juuri Aarne Ervi tai jokin hänen lasimestarinsa, Ervihän toi myös muovin Suomen arkkitehtuuriin.” 

 

Rakennustyöt käynnistyivät jo syksyllä 1955. Kyläläinen Herbert Hjelt miehineen kaivoi perustukset ja teki betonivalun. Puutavara tehtiin kenttäsirkkelillä oman metsän puista.

     

 

Atriumpihan rinteen puoleisiin seiniin sekä portaikkoon käytettiin sodanjälkeistä, alunperin lämmöneristykseen tarkoitettua, järviruo’osta punottua, kellertävää levyä (nimeltään Berger-levy). Pihaan haluttiin myös portti lapsia ja koiraa varten. Portti suunniteltiin kaksiosaiseksi, tyyliltään pihaan sopivaksi.

Atriumpihan kaislalevy       Atriumpihan portti       Atrium pihan laatoitus

Höjerin puretun kerrostalon 1800-luvun rappukäytävän laattojen lisäksi atriumpihan laattalattiaan laitettiin toista mielenkiintoista materiaalia, kyseessä oli Arabian epäonnistuneen kokeilun tuote. Helsingin kaupunki halusi 1950-luvulla suojateiden merkiksi kestävämpää kuin jatkuvan uudelleen maalauksen. Arabia kehitti kaoliinilaatan , mutta eihän se kestänyt raskasta liikennettä ja oli märkänä tosi liukas (jonka epäkäytännöllisyys huomattiin myös sisäpihalla). Arabia möi nämä reputetut laatat halvalla ja Pekka oli taas oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

 

Sisätilat:

Huvilan piipun muurasi paikallinen muurari apumiehineen ja takan muurasi isäni itse. Takka haluttiin ajan henkeen matalaksi ja lopputulos syntyi kokeilumielellä yhden viikonlopun aikana:

”Muuratessani huomasin, ettei aina tarvitse tiiliä katkoa, vaan voi jättää ne pitkinä näkyviin. Siten syntyi se uloketiilikompositio siihen piipun juureen. Suuaukkoa olen pienentänyt myöhemmin sisäpuolisella kuparinauhalla, koska veto ei ollut paras mahdollinen.”

 

Takan juureen syntyi uloketiili kompositio

Villa Atriumin takka muurattiin itse

 

”Takan toisessa päässä on hyvin mitoitetut kolot tulitikuille ja punaviinipullon lämmittämiselle”

 

 

 

 

 

 

 

Villa Atriumin olohuone 1956

Suurin osa huvilan kalusteista rakennettiin paikan päällä ylijäämästä puutavarasta (mm. olohuoneen sohva, makuutilan kerrossänky, atriumin pöytä ja penkit).

Huvilan sisäverhoilu tehtiin raakalaudasta ja lattiat höylättysä kuusesta ja ne lakattiin useaan kertaan.

 

2. vaihe valmistui 1956 ja samoihin aikoihin mökkiin saatiin sähkötkin.

 Kolmas vaihe: laajennus

 

Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin 1965 rakennettiin huvilaan vielä laajennusosa; kaksi makuuhuonetta ja pieni pesuvälikkö. Rakennusta jatkettiin lisäsiivella pituussuunnassa. Olohuoneen päätyseinän nauhaikkuna jätettiin paikoilleen, lasi vaihdettiin yksinkertaiseen sumennettuun. Tuuletusikkuna oli käytännöllinen ojentaa Kobra-puhelimen luuri siitä makuuhuoneen puolelle. Isomman makuuhuoneen pitkä ikkuna sekä nauhaikkunat tehtiin sen ajan modernista lämpölasista.

Pienemmän makuuhuoneen kerrossängyn kohdalle sijoitettiin kaksi pientä ikkunaa tuomaan valoa, ikkunoihin käytettiin näytelasipalat lämpölasista. Huoneiden välille muurattiin piippu ja kumpaankin makuutilaan sijoitettiin Porin Matit, joita pääasiallisesti käytettiin lämmittämiseen 1990-luvulle asti.

 

seuraa meitä