Kytömäen historiaa
Villa Atrium huvilan historia alkaa 1930-luvulta, jolloin kaupunkilaiset alkoivat hankkia kesähuviloita kohtuullisen matkan päästä maaseudulta. Tämän sivun teksti kertoo isovanhempieni rakennuttaman hirsitalon ja saunan vaiheista 1930-luvulla sekä sota-ajasta kesähuvilalla 1940-luvulla.
1930-luku: hirsimökin rakentaminen
Isovanhempani Sylvi ja Reino asuivat tuolloin pienen lapsen (isäni Pekan) kanssa Helsingin keskustassa Mannerheimintiellä ja heitä alkoi myös kiehtoa oman kesäkodin hankkiminen maaseudulta.
Isoisäni Reino sai tutun kautta tietää että Kirkkonummella paikallinen maatalo myy maataan järven rannalta. Reino osti vuonna 1931 noin 4 hehtaaria maata , joista hän myi serkulleen puolet. Tontin nimi oli Kytömäki , sillä rinne oli vanhaa kaskimaata.
Rakentamaan piti päästä pian ja tontille tulevan hirsitalon suunnittelijaksi valittiin arkkitehtiopiskelija Frans August Virta. Isäni tapasi joskus 1960-luvulla arkkitehtiopiskelijan Virran pojan Kari Virran, josta oli myös tullut arkkitehti ja hän kertoi isänsä Fransin olleen nuorena sveitsiläisen arkkitehdin, Le Corbusierin ihailija. En osaa sanoa, näkyykö tämän modernin arkkitehtuurin uranuurtajan vaikutus isovanhempieni hirsimökissä? Arkkitehti isäni kyllä totesi 1990-luvulla kirjoittamissaan muistelmissaan:
”Hienoa kun on Le Corbusierin talo”
Rakentaminen aloitettiin 1932. Graniittisokkeli louhittiin käsivoimin oman tontin kalliosta, tien toiselta puolelta. Kalliossa näkyvät louhimisen jäljet vieläkin. Kalliokoloa käytettiin ensimmäisinä kesinä kylmäkellarina keväällä järvestä tuodun jääkuution ja sahanpurujen avulla. Myöhemmin hirsitalon alapuolelle rinteeseen rakennettiin oikea kylmäkellari.
Hirsien alkuperästä ei ole varmaa tietoa, ilmeisesti ne ostettiin joltain paikalliselta valmiiksi sahattuna ja kuljetettiin paikalle. Alkuperäinen katto tehtiin punamultaan kastetusta päreestä.
Hirsimökki valmistui keväällä 1933 tontin korkeimpaan kohtaan. Vieraskirjan mukaan ensimmäinen kerta mökissä on yövytty 13-14.5.1933.
Sisätilat muodostuivat alakerran isosta tuvasta, keittiöstä, kulmakamarista ja yläkerran avoparvesta, jossa oli nukkumatilat.
Kulkeminen kesämökille oli pitkään vaivalloista, sillä isovanhempanieivät koskaan omistaneet omaa autoa. Aluksi matkustettiin junalla Kauklahden asemalle, josta jatkettiin jalan Lapinkylän ja Kylmälän kautta metsäpolkuja pitkin perille, ainakin 15 km matka. Myöhemmin naapureilla alkoi olla autoja, joiden kyydissä päästiin aina kun mahdollista. Linja-autokin kulki pari kertaa päivässä.
Saunarakennus
Saunan ensimmäiset löylyt on otettu vieraskirjan mukaan juhannuksena 23.6.1934.
Saunakammarissa asusteli kesäisin ensin perheen kotiapulainen Eeva Hannula. Myöhemmin Eevan lähdettyä, isäni nuorukaisena majoittui saunalle kesälomaksi, siellä kun sai olla rauhassa vanhemmilta. Isäni muistelmien mukaan saunanvintillä valmistettiin joskus kiljua naapurin poikien kanssa.
Tietääkseni on Vesa-Matti Loirikin asustellut saunamökissä nuorena poikana jonain kesänä. Isoäitini oli hyvä ystävä Vesa-Matin äidin, Lily Loirin kanssa, he olivat kumpikin aktiivisesti mukana Helsingin Martoissa. Lily Loiri vierailikin usein Kytömäellä vilkkaiden poikiensa kanssa.
1940-luku sota-aikaa
Ensimmäisiä mainintoja sodasta löytyy vieraskirjasta isoäitini kirjoittamana 9.9.1939: ”Sotatila Euroopassa, bensiinisäännöstely Suomessa. Sen vuoksi toi Degerholm autonsa maalle säilöön ja pääsimme siinä siis viimeisen kerran. Busseissa hirveä tungos.”
Tästä kuukauden kuluttua 10.10.1939 on maininta: ”Alkoi pakolaiselämä Kytömäessä. Vakituisina pakolaisina Pekka ja Eeva.” Ja seuraava kirjoitus kuukauden kuluttua 8.11.1939: ”Päättyi koe-evakuointi, Eeva ja Pekka tulivat pyörillä kaupunkiin”. Isäni oli tuolloin juuri täyttänyt 12 vuotta, Eeva oli perheen kotiapulainen. Matka maalta kaupunkiin oli noin 35 km. Teksti jatkuu seuraavalla aukeamalla synkkänä: ”Koulut olivat alkaneet ja kaikki palanneet kaupunkiin kun ryssät ryhtyivät Helsinkiä pommittamaan ilmasta 30.11.”
Eeva ja Pekka on lähetettiin samana päivänä 30.11 evakkoon sukulaisten luo Hämeenlinnan Luolajaan. Sylvi ja Reino jäivät Helsinkiin mutta tulivat evakkoon mökille Kytömäkeen 4.12
”Tulimme tänne erään kuorma-auton päällä nukkuaksemme yhden yön rauhassa pommituksilta”.
Seuraavaa pääsiäistä 1940 vietettiin yhdessä perheen kanssa Kytömäessä rauhallisesti. Välirauha oli tullut maahan 13.3 ja Pekka sekä kotiapulainen Eeva haettiin kotiin. Koulut pysyivät vielä suljettuina, joten Eeva ja Pekka jäivät asumaan keväisen luonnon keskelle maalle, Helsingin ollessa raunioina pommituksien jäljiltä.
Seuraavan vuoden päiväkirjamerkinnät ovat olleet tavanomaisia nimilistoja vieraista ja muistiinpanoja kylvöistä ja sadonkorjuusta. Juhannuksen 23.6.1941 tekstistä käy kuitenkin ilmi sodan läsnäolosta: ”Juhannusaattona tavanmukaisilla plättyjuhlilla. Kokkoa ei olle ollut, koska kielto Saksa-Venäjän sodan johdosta. Juhannus ei ole nyt entisenlainen. Maassa on suurta odotusta ja jännitystä: ryssä saa tohnoonsa” (sana on todella ”tohnoonsa”, tarkoittaa varmaan kuonoonsa?) Jatkosota oli siis juuri alkanut. Myös perinteisiltä Pekan-päiviltä 29.6 on vieraskirjaan lisätty: ”Oltiin Pekan päivillä. Puhuttiin kovasti ryssien selkäsaunasta”. Reinon 50-vuotispäiviä vietettiin juhlavasti Kytömäessä 16.7.1941, ainakin vieraslista on pitkä.
Samana vuonna perheeseen otettiin ottolapsi Kaari Itä-Suomesta. Tyttö oli tullessaan 3-4 -vuotias, jäänyt isättömäksi sodassa. Kaari asui isovanhempieni luona muutaman vuoden, kunnes hänen äitinsä otti tytön takaisin sodan loputtua. Isäni muistelee väliaikaista sisarpuoltaan ristiriitaisesti: ”Uudet olosuhteet olivat tytölle suuri muutos, suuren perheen kakara. Kyllä hän aikanaan kaikkea oppi, jopa uimaan. Oli se välillä kiusallista kiukuttelevan pikkulikan kanssa, puhuikin jotain karjalaa”.
Toinen erikoinen vaihe Kytömäen hirsihuvilan historiassa oli Porkkalan evakot. Porkkalastahan tuli sodan jälkeen Neuvostoliiton vuokra-alue ja asukkaat joutuivat lähtemään pois. Osa heistä pakkomajoitettiin Uudellemaalle, myös huviloihin. Kytömäkeen osoitettiin vanha rouva 10-vuotiaan pojanpojan kanssa. Isovanhempani majoittivat heidät pikkukammariin, jossa oli Porin Matti kamiina lämmitystä varten. Isäni kertoo muistelmissaan evakoista:”Mummu ei osannut sanaakaan suomea, vain ruotsia. He toivat mukanaan luteet, joita hävitettiin pitkään klooriittiliuoksen avulla. Sen takia hirsissä näkyy valkoisia jälkiä”. Kukaan ei muista kuinka kauan evakot hirsihuvilassa viipyivät. Vieraskirjassa ei myöskään ole mitään mainintaa heistä.
Kytömäen eläimiä
Jatkosodan aikana oleskeltiin paljon Kytömäellä pommituksia paossa. Osa tavaroistakin siirrettiin kaupungista turvaan mökille. Elettiin pula-aikaa, joten omavaraisuus oli tärkeää. Isovanhemmillani oli ainakin parina vuonna sika ja kanoja. Myös lampaita ja vuohea pidettiin siirrettävässä aitauksessa.
Isälläni oli erilaisia lemmikkejä mökillä: kaneja (ensin muutama, pian 16 kpl). Eräänä yönä joku oli päässyt kanihäkkiin ja kaikki kanit oli syöty. Varmaankin lohduton näky nuorelle pojalle kun jäljellä ei ollut kuin karvatuppoja ja muutama kanin pää. Syyllistä ei koskaan saatu selville, vaikka isäni vietti vahdissa seuraavan yön.
Lisäksi Pekalla oli lemmikkeinä kesy varis ja kesy ahven. Näin hän muistelee lemmikkiään: ”Siinä maalaiturin vieressä ruokin särkiä ja sorvia ja kun mukaan tuli ahveniakin, hain matoja ja pieniä sammakon alkuja. Yksi vähän isompi näytti kesyyntyvän ja ennen pitkää se söi madonpalan sormien välistä kun pisti käden veteen. Kutsuin sitä nimeltä Max ja kun huutelin Max, Max se tuli hakemaan ruokaansa – kaikki eivät usko tätä tosijuttua.” Särjetkin kesyyntyivät nopeasti kun niitä syötti kauraryyneillä ja leivällä. Naapurin pojan kanssa Pekka kilpaili kumpi sai enemmän särkiä nostettua laiturilta paljain käsin. Kesyjen kalojen tarina loppui kuitenkin lyhyeen, tarina jatkui näin:
” Kylään tuli Vesa-Matti ja Pekka Loiri. He löysivät onget jostakin ja saivat riemusta kiljuen heti ämpärillisen särkiä, niitä minun kesyjä. Kaupunkilaishamppareita ajattelin ja otti aivoon.”
Yhteisöllisyys
Myös viereisille tonteille rakennettiin samaan aikaan kesähuvilat, järven eteläpuoleiselle rannalle syntyikin tällöin yhtenäinen huvila-alue. Elämä oli hyvin yhteisöllistä kesäisin. Kaikissa huviloissa asui lapsia ja kesäpäiviä vietettiin yhdessä.
Isäni muistelmissa kerrotaan kuinka ”Penskat kurkistelivat rantapusikosta naapurien kesäjuhlia. Puissa roikkui värillisiä öljylamppuja, sähköä ei ollut vielä kellään ja Fordin täysivalot oli suunnattu suoraan veteen. Rantaan oli rakennettu ponnahduslauta josta hypittiin eri tyylisiä uimahyppyjä ja lopuksi oli suuren kikatuksen höystämä kuviokellunta.”
seuraa meitä