Terassin laatoitus -blogiteksti on vielä kesken, mutta en malttanut olla kirjoittamatta tästä kesähuvilamme uudesta ylellisyydestä.. ulkosuihkusta! Vietimme suihkun ”avajaisia” viime viikonloppuna ja täytyy sanoa että se todella tuntui ylellisyydeltä!
Lapsemme harrastavat aktiivisesti jalkapalloa, treenejä ja pelejä on myös viikonloppuisin ja niiden yhdistäminen vedettömään huvilaelämään on ollut haaste. No juu, onhan pihassa ”iso kylpyamme” (=järvi) mutta veden lämpötila ei aina ole niin suotuisa. Eikä peseytyminen siellä onnistu, sillä pesuaineiden käyttö järvessä on kielletty. Välillä on lämmitetty saaviin vettä ja suoritettu pikainen pesu kuistilla. Sauna pitäisi siis lämmittää joka kerta peseytymistä varten, mutta koska saunan remontti on siirretty muiden projektien tieltä myöhempää, ei se ole mahdollista. Saunaa kyllä käytetään harvakseen, mutta sen lämmitys on joka kerta huonojen hormien takia pitkä operaatio.
Tämä ulkosuihkun rakennusprojekti on kokonaan suunnittelusta valmiiseen asti miehen käsialaa. Hän oli bongannut netistä kuvan ulkosuihkukopin ja siitä se sitten lähti.. Suihkukoppi valmistui jo viime syksynä. Nyt keväällä veden lämmitykseen hankittiin kaasuvedenlämmitin, joka todella lämmittää veden hetkessä todella lämpimäksi. Lämmittimessä on säädöt winter/summer ja termostaatti, josta voi säädellä veden lämpötilaa. Lisäksi tarvittiin tietysti uppopumppu järveen ja itse suihkun osat ja hana.
Suihkukopin pohjatyöt on tehty huolellisesti sorasta ja hiekasta, jotka toimivat myös pesuveden suodatinkenttänä. Vähän meitä jännitti keväällä, kun suihkukoppi oli kallistunut maan routimisen vuoksi, mutta suoristui kyllä itsestään kun maa suli kokonaan.
Suihkun avajaisiin ostin Ruohonjuuresta Ole Hyvä-luonnontuotteen biohajoavat hius -ja vartalotuotteet. Löysin aikoinaan kyseisen yrityksen tuotteet kun pidin pientä puotia Vihdissä. Otin tuotteita jälleenmyyntiin ja aloin niitä käyttää itsekin. Lopetettuani puodin, minulle jäi shampoota ja saippuaa isot täyttökanisterit ja niistä olemme kesähuvilalla saippua -ja shampoopullot täytelleet jo viiden vuoden ajan. Nyt kanisterit loppuivat ja oli aika päivittää shampooarsenaali. Huomasin että etiketitkin olivat päivittyneet ja uusia ihania tuoksuja tullut valikoimaan. Meidän suihkukoppiin pääsi raparperishampoo ja hilla hiustenhoitoaine sekä suihkugeeli (ihanan raikkaita tuoksuja!) Bongasin nettisivuilta myös pyykkietikan, jota täytyy ehdottomasti kokeilla.
Suihkukoppiin löytyi kiva kahvakin ihan sattumalta varaston perukoilta. Puinen kahva on ollut varmaankin isäni veistämä johonkin tarkoitukseen, öljysimme sen ja se sai vuosikymmenien jälkeen paikan suihkukopin ovessa.
Moi,
Itse haluaisin puhasuihkun omakotitalon pihalle, vesi tulisi ihan puutarhaletkusta…Mistä tuommoisen kaasulämmittimen voi ostaa?
Yst
Moi,
Ostimme kaasulämmittimen silloin muutama vuosi sitten jostain nettikaupasta (olisiko ollut Kärkkäinen tai Nettimyynti?) Kannattaa googlailla, malli on saattanut hieman muuttua. Meidän kaasuvedenlämmitin on Vatti-merkkinen, 10l ja 20kW. Lämmittimessä on kaasun -ja vedenvirtauksen säätimen lisäksi kolmas kesä-talvi -säädin, jolla on helppo nopeasti säätää veden lämpötilaa. Ulkosuihku on kyllä ihana kesäisin!
T. Pauliina