No niin, nyt vihdoin pääsen tähän atriumpihan viimeiseen remonttivaiheeseen eli laatoittamiseen.
Kun pihan vanhat laatat oli poistettu, pylväät tervattu ja kaikki maalaustyöt saatu päätökseen, oli vihdoin aika aloittaa pihan uudelleen laatoitus. Tämä tapahtui viime kesänä 2017. Pihan kehikko oli täytetty uudella hiekalla ja se oli ehtinyt sopivasti painua parin vuoden ajan.
Alkuperäinen atriumpihan laatoitus oli kuin tilkkutäkki, jossa oli sekaisin vanhoja paloja 150 vuotta vanhan kivikerrostalon portaikosta ja itse valettuja betonilaattoja. Suurin osa laatoista jouduttiin kokonaan poistamaan, sillä ne olivat 50 vuodessa menneet huonoon kuntoon. Kaksi porraskäytävälaattaa (jotka olivat olleet katoksen alla) säilytettiin ja asetettin edelleen katoksen alle, ulko-oven eteen. Uusi laatoitus haluttiin yhtenäiseksi tyyliltään ja pitkän harkinnan jälkeen päädyttiin eläväpintaiseen Lakan Loimulaattaan 40 x 40 cm väriltään grafiitin harmaa.
Kun laattakuorma saapui yläpihalle, alkoi se raskain työvaihe: laattojen kuljettaminen kottikärryillä mäkeä alas huvilalle. Kottikärry kesti kerrallaan kolme laattaa ja niitä oli tosiaan yhteensä noin 100. Kaikki vieraat, jotka sattuivat tuolloin huvilalla käymään, pääsivät mukaan tähän kuntourheiluun. Sisarentyttäreni tuli käymään heinäkuussa Englannista ja joutui tietysti heti hommiin, vaikka yritti vedota brexitiin.. ei tarvinnut kuntosalilla käydä tuona kesänä 😉
Pihan keskelle jätettiin edelleen aukko sadevesien valumista varten. Laatoitukseen tehti loiva kaato keskustaa kohti, joka täytettiin valkoisilla koristekivillä.
Lopuksi laattojen saumat tehtiin vielä tiiviiksi pienirakeisella asennushiekalla. Ensimmäisen talven jälkeen laatat olivat pysyneet hyvin paikoillaan, ainoastaan iso vanhan portaikonpala oli noussut etureunasta routimisen takia. Atriumin keskiosan laatat joutuvat säälle alttiiksi koska ovat atriumpihan katossa olevan aukon kohdalla. Lumi ja vesi sataa tässä kohtaa laatoille. Ensimmäisen talven jälkeen ei halkeamia tai muita vaurioita ollut näkyvissä. Laatat eivät myöskään olleet haalistuneet. Loimulaatassa on muuten se hauska ominaisuus että ne muuttuvat pikimustaksi kastuessaan ja taas melko vaalean harmaaksi ollessaan täysin kuivia. Tuntuu että atriumpihalla on vaihtuvan värinen laatoitus. Käytännön kautta huomasimme myös karheapintaisen laatan huonon puolen, grillatessa kaasumuurikalla näkyy laatan pinnassa roiskunut rasva mustina läikkinä, eivätkä läikät lähde kuin kulumalla. Grillatessa laatoitus täytyy siis suojata grillin alta.
Viimeisenä silauksena piti miettiä atriumpihan terassin sisustusta. Alkuperäiset isäni rakentamat penkit ja pöytä haluttiin säilyttää. Terassin toiseen päätyyn piti saada joku mukava löhöilynurkkaus. Pyörittelin itsekseni suunnitelmia kierrätyshenkisestaä siirtolavasohvasta, mutta lopulta minut saatiin ylipuhuttua polyrottinkiseen sohvaan. Ja olenkin ollut siihen tyytyväinen, runko on kestänyt hyvin talven yli ja kevyet tyynyt on helppo siirtää tarvittaessa sisään ja ulos. Tänä keväänä vaaleat tyynyt ovat olleet paikoillaan pääsiäisestä lähtien ja näyttävät hylkivän likaa hyvin.
Hetki, jota olin odottanut useita vuosia, toteutui vihdoin viime elokuussa. Se hetki kun voi avata atriumpihalle johtavat lasiovet sisältä päin ja astua paljain jaloin puhtaalle laatoitukselle. Olohuone laajeni jälleen ulkotilaan.
Tulipas siisti laatoitus! Harmi vain, että jouduitte luopumaan noista vanhoista kauniista tilkkutäkkilaatoista. Meilläkin alkaa pihan laitto täällä Hämeenlinnassa heti kun alkaa ilmat taas lämmitä.